Prenikkalaulajien kertomuksia

Hanna V kertoo Kaiku-ryhmän laulannasta seuraavaa:

Kaiku suhtautui prenikkaproggikseen alusta asti varsin innostuneesti. Onnistuimme löytämään lähes joka viikko yhteistä harjoitteluaikaa ja se olikin äärimmäisen tärkeää; stemmoja voi harjoitella yksinkin, mutta vain yhdessä laulamalla oppii laulamaan yhdessä. Tämä projekti opetti meitä ottamaan enemmän vastuuta omasta stemmasta ja kuuntelemaan vielä herkemmin muita. Oli myös uutta miettiä itse lauluja ja niiden tulkintaa, kuorolaulaja kun saa tehtävänsä aina mukavasti valmiiksi pureskeltuina. Varsin nopeasti Kaikun suosikkigenreiksi osoittautuivat vanha sekä romanttinen musiikki.  

Koemme, että taitomerkkiprojekti on vienyt meitä laulajina eteenpäin. Palkitsevaa oli mm. se, kun pystyi poistumaan omalta mukavuusalueeltaan ja ottamaan haltuun uusia tyylejä (Kiiriminna ja Dana dana!) sekä esittämään kuorokavereille (ex tempore) keskeneräisiä lauluja. 

A-osan suoritustilaisuus oli kovin hätäinen. "Suoritimme" laulumme kelloa vilkuillen ja osa harjoitelluista esityksellisistä asioista jäi toteuttamatta. Se jäi harmittamaan, että aikataulupaineen ja jännityksen vuoksi ei pystynyt tuomaan esiin sitä, mitä oli lukuisat kerrat harjoiteltu. No, kokemattomuuden piikkiin menee toki osa jännittämisestä ja laulujen "suorittamisen" korostuminen. 

Kaiku syntyi Teemun pohdintojen tuloksena. Emme tunteneet toisiamme sen erityisemmin aiemmin, mutta on ollut todella mukava huomata, kuinka hyvin kemiamme pelaavat yhteen ja kuinka mukavaa meillä on yhteisissä harjoituksissa. Pienryhmässä laulaminen on tuonut lisää laulurutiinia ja varmuutta. Koronan aikana kun ei paljon muuta elämää ollut, niin prenikkaprojekti oli yksi henkireikä, joka auttoi ankeuden yli. 

***

Ari M halusi jakaa seuraavan hauskan anekdootin merkkilaulannasta:

Merkkilauluihin valmistauduttiin toistojen kautta. Koitettiin siis ajan kanssa saada soinnit kohdalleen. Itse olin kahdessa pienryhmässä. Ihan loppumetreillä yhdessä ryhmässä kumpikin basso oli estynyt esittämään merkkilauluja merkkikokeessa, joten esitinpä laulut sitten lopulta kolmessa ryhmässä. Tämähän oli itse asiassa juuri sitä, mitä johtajamme oli toivonut. Kukin laulaja on kuin palapelin osanen. Kun joku tilaa kvartetin tai muun pienemmän kokoonpanon, niin kuka tahansa vapaa laulaja voi mennä kenen tahansa kanssa estradille, vaikkei olisi koskaan samassa pienryhmässä laulanutkaan.

Yksi laulu, joka kuului merkkilauluvalikoimaan, oli Under häggarna. Ihan hyvin mielestäni sen olin hanskannut jo tovi sitten eli sen suhteen ei haittaa, vaikka se nousisikin arvalla minkä tahansa ryhmän kanssa. Kaikkiaan ryhmiä taisi olla kuusi. 

Odottelin omaa merkkiesitystäni ja sattuipa eräälle aiemmalle ryhmälle tuo kyseinen laulu. Tietysti kuuntelin bassostemmaa, miten se menee. Heti toisen rivin alussa ihmettelin ruotsin kielen ääntämystä. Olin ääntänyt ihan eri lailla sanan ”kett”. Minä jonkin verrankin ruotsia osaavana äänsin sen kuin ”kött”.

Mitä ihmettä! Heti tarkastamaan kirja. Justiinsa!!! Bassoilla oli piiiitkät linjat ja kyseinen sana meillä oli itse asiassa snö  -  -  bu -  - kett. Hyvä tietää! Omalle kohdalle tietysti osui tuo kappale yhden ryhmän kanssa. Sen verran oli jäänyt sana lihasmuistiin, että olin jo ääntämässä oman versioni sanasta, mutta viime hetkellä muutin ääntämystäni. Kiitos hitaalle tempolle! Se meni siis ihan hyvin sittenkin.

Sattuipa muuten Teinilaulu jokaiselle ryhmälleni. Siitä ehkä enemmän joskus toiste. 😃